[Hear-tiedotus] PE 29.11. Älylän Ehtoossa Aino Venna, Oke ja Johanna Tuomisto

Kyösti Ylikulju kyosti.ylikulju at ylakaupunginyo.fi
Ke Nov 27 12:18:35 EET 2013


Yläkaupungin Yön ennakko- ja tukiklubi Älylän Ehtoo villitsee kansaa
jo ties monettako kertaa pe 29.11 klo 19.30 alkaen Baari
Vakiopaineessa. Illan tuotto ohjataan kokonaisuudessaan kevään 2014
festivaalin toteuttamiseen.

Illan aloittaa laulaja JOHANNA TUOMISTO, joka esittää
sooloprojektissaan omasta kaivosta kauhottuja kappaleita, joiden
alkuvedet pulppuavat suomalaisesta runolaulun ja tarinankerronnan
perinteestä. Heleitä, puron lailla soljuvia laulumelodioitaan muusikko
säestää mandoliinilla ja viululla.

Soitantaa jatkaa jyväskyläläinen etnofolk-yhtye OKE. Eeva Lietosen
lyriikoista ja Olli Moilasen sävellyksistä kuuluu ajatuksia ja
melodioita niin suomalaisesta, afrikkalaisesta, kuin
brasilialaisestakin kansanmusiikista. Rytmikkäät ja mukaansatempaavat
tunnelmat kuljettelevat kuulijaa mielen koukeroista luonnon helmaan.

Illan viimeisenä nähdään AINO VENNA, helsinkiläinen
laulaja-lauluntekijä, jonka kappaleissa limittyvät todellisuus ja
fiktio: niissä on kaikuja sekä omasta elämästä että melodramaattisten
elokuvien ja 1950–luvun westernien kuvitteellisesta maailmasta.
Musiikillisesti Vennan musiikki flirttailee chansonien ja vanhan
rock'n'rollin kanssa, ottaa viitteitä laulelmista ja italoiskelmistä.
Vuodenvaihteessa keikkatauolle vetäytyvä Aino Venna esiintyy Älylän
Ehtoossa duo-kokoonpanolla.

ÄLYLÄN EHTOO
Baari Vakiopaine, perjantaina 29.11 kello 19:30 alkaen
Liput: 12 EUR/10 EUR (ennakot Vakiopaineesta)

Tuotto menee kokonaisuudessaan ensi kevään Yläkaupungin Yö
-festivaalin toteuttamiseen. http://www.ylakaupunginyo.fi


More information about the tiedotus mailing list