[Hear-tiedotus] Hear ry:n viikkotiedote#4

Helena Hirvinen tiedottaja at hear.fi
Pe Helmi 5 13:17:28 EET 2010


Tervis,

tässä taas kasoittain tietoa.

-----

Radio Hear, Kyösti ja Kara Jylkkärissä!  
http://www.jylkkari.fi/2010/02/vaihtoehto-valtavirralle/

-----

Perjantaina 5.2. & lauantaina 6.2.
Helmi-festivaali Vakiopaineessa ja radiossa

Huomenna käy pelimannit penkille Vakiopaineessa.

Illan aloittaa, joutsenparven opastuksella Jyväskylään saapuva  
INARIVELJET. Yhtye on kokoonpanoltaan yhdenmukainen Joose keskitalo Ja  
Kolmas Maailmanpalo -yhtyeen kanssa. Ohjelmisto koostuu vanhoista  
kansanlauluista. Sähkökitarat ja rummut on heitetty nurkkaan, pois  
haitarin ja viulun tieltä.
Toisena lauteille nousee mainio rytmiorkesteri TAMPO Tampereelta.
Tulkaapa ajoissa paikalle, soitto alkaa viimeistään jo klo.21.00.

Lauantaina illan aloittaa hiljaisen folkmusiikin taitaja SAMI KUKKA,  
jonka jälkeen lavalla astuu kansanmusiikin veteraaniyhtye,  
Jyväskyläläinen TUULENKANTAJAT. Keikka on myös yhtyeen levynjulkkari,  
kun "Koirankuria" albumi ilmestyi tällä viikolla. Illan ja festivaalin  
lopettaa komeasti, Rovaniemläislähtöinen JAAKKO LAITINEN JA VÄÄRÄ RAHA  
balkan -iskelmällään.

Tervetuloa!

------------


Torstaina 11.2.
Kello 21 alkaen Vakiopaineessa
Radio Hearin lähetyskoulutus#2

Supersuosittu Radio Hearin lähetyskoulutus saa jatkoa! Tällä kertaa  
painopiste on erityisesti live-keikkojen lähettämisessä ja  
äänittämisessä, mutta myös muunlaisesta radiotoiminnasta kiinnostuneet  
ovat tervetulleita.

-------

Lunatic Eclipse 19.2. ottaa hearilaisia apulaisiksi. Talkooapua  
tarvitaan seuraaviin puhteisiin: pöytien kasaamiseen alussa 2  
henkilöä, lipunmyyntiin 3-4 henkilöä (1h vuorot) ja loppusiivoukseen  
noin 3 henkilöä. Suvaittavaa olisi, jos samat tyypit voisivat tehdä  
vähän eri hommia. Palkkioksi pari kaljaa <3. Yhteydenotot ja  
ilmoittautumiset: dr_avalanche at suomi24.fi

--------

Siistein juttu sitten Ruma-uutisten jälkeen on se, että perjantaina  
12.2. järjestettävässä Rentukka Rockissa on Hearin dj't! huraa, huraa,  
huraa!

---------

Radiossa kuuluu lähiaikoina muun muassa tällaista:

Perjantaina 5.2.
Kello 15: Hulinaklubi w/ Elukka, uusinta viikon takaa
Kello 19: LIVE: HELMI-Festivaali. Inariveljet, Tampo.  
Vakiopaine/Jyväskylä  
http://www.facebook.com/event.php?eid=284830874467&ref=ts

Lauantai 6.2.
Kello 13: Sulkemisaika
Kello 14: Ilta Päivänen (uusinta)
Kello 16: UKUG (lisätietoa alla)
Kello 19: HELMI-Festivaali jatkuu: Väärä Raha, Sami Kukka,  
Tuulenkantajat. Vakiopaine

Keskiviikkona 10.2.
Älä vaivaudu -klubilla esiintyvät Posteljoona & ystävät, Koivuniemen  
herrat ja DJ Klaus Kustaa! Showtime 22:00 ->
http://www.facebook.com/event.php?eid=269726312819&ref=mf

Tiistaina 9.2.
Kello 20: Studio avantgarage esittelee turkulaista osaamista musiikin saralla.

---------

Ohjelmakuvaus: UKUG

Alkaen 6.2.2010
klo 16.00

Ohjelmassa Vakiovihjerivi kierrokselle 5 & tarkistus

SEKÄ

Musavisa-reportaasi

Paikka: Pub Tupsu, Rovaniemellä 6.4.2006.

-Nauhalla kisailee Mustekalavaimo niminen kolmikko jäseninään Ville AE
Suopajärvi, Jukka Herva ja Samuli Heikki.
Pöydässä vierailee myös Jaska.

MUSAVISAN KUUNTELIJANA voit osallistua lähetyksen sisäiseen musavisaan.
Arvaa kymmenestä esitetystä kappaleesta Esittäjä/Laulun nimi. Saat pisteen
per oikea arvaus.

Pystyt siis keräämään 10 X 2 = 20 pistettä

TOTEUTUS: Lähetyksessä keskustelujen lomassa kuullaan kappaleita joita
edeltävänä hetkenä juontaja kertoo lyhyesti kyseisen kappaleen
järjestysluvun. Näin tiedät missä mennään milläkin hetkellä. Pidä siis
kynä/paperi lähellä ja eiku kisailemaan!

Voittajalle on tiedossa superpalkinto seuraavan viikon (la 13.2) Urheilu &
Kalja-lähetyksessä!
Hyvät kakkosetki palkitaan jos on hyviä kakkosia!

Vastaukset voit palauttaa
IRCnetissä: #ukug
sähköpostilla: sammeli at hotmail.com

Aikaa vastata on lähetyksen loppuun asti (..no vimeistään ennen seuraavan
lauantain lähetystä)
ONNEA KISAAN!

Studioisäntinä: Jyri & Samppa
WWW.HEAR.FI
---------

Enemmän aikatauluja löytyy Radio Hearin uudenkarheasta  
viikkokalenterista, joka on siis tosiaan UUSI ja MAAILMAN PARAS juttu  
ja selkeyttää paljon Radio Hearin sisältöä. Kannattaa tutustua esim  
heti. Tämän viikon ohjelma löytyy täältä:
http://www.hear.fi/~ylik/kalenteri-05-2010.pdf

ja ensi viikon ohjelma, joka täydentyy täydennysehdotusten myötä,  
löytyy täältä:
http://www.hear.fi/~ylik/kalenteri-06-2010.pdf

Varaapa samalla oma lähetysaikasi!

- Helena