[Hear-tiedotus] Sunnuntaina 9.11. vietetään Pelonvastaista päivää
K.Ylikulju
ylik at hear.fi
To Nov 6 16:06:02 EET 2008
Kutsun Sinut osallistumaan Pelonvastaisen päivän viettoon sunnuntaina
9.11.2008.
Pelonvastainen päivä on toista kertaa järjestettävä teemapäivä, jonka
tarkoituksena on vähentää maailmasta turhaa pelkoa positiivisin
keinoin. Teemapäivän taustalla ei ole yksittäistä järjestävää tahoa,
vaan tämän kutsun myötä haaste päivän toteuttamisesta suunnataan
suoraan sinulle ja lähipiirillesi. Ota osaa ja toteuta 9.11.2008
omanlainen ja oman mittakaavan kokoinen tempaus pelkoa vastaan. Tule
voittamaan omat pelkosi ja romuttamaan elämiämme manipuloiva
pelkokoneisto.
Pohjimmiltaan pelko on hyödyllinen itsesuojelumekanismi. Valtaosa
ihmisten pelosta on kuitenkin tarpeetonta ja perustuu harhaluuloihin
ja tietämättömyyteen.
Arkiset pelot rajoittavat elämää, lamauttavat tai saavat ihmisen
toimimaan tahtonsa vastaisella tavalla. Häpeän tai epäonnistumisen
pelko saattaa vaikeuttaa hienojen sosiaalisten suhteiden syntymistä ja
toisaalta estää kansalaisia ottamasta kantaa itselleen tärkeisiin
asioihin. Häviämisen, statuksen menettämisen ja huonon menestyksen
pelko vaatii ihmiseltä kasvavaa tehokkuutta sekä normaalia suurempia
panoksia. Se ajaa veitsen terälle; stressaavaan arkeen ja kiireeseen,
jotka vaikuttavat tuhoisasti niin yksilöön kuin perhe- ja
parisuhteisiinkin. Köyhyyteen liittyvä häpeä ja pelko johtaa herkästi
synkkiin sosiaalisiin ongelmiin.
Pelko on tehokkaaksi todettu kontrollin ja manipuloinnin muoto. Kautta
historian peloilla on kiihotettu kansoja toisiaan vastaan, oikeutettu
yletön valta hallitsijalle tai runnottu läpi kansalais- ja
ihmisoikeuksia rajoittavia poikkeuslakeja. Viime vuosina arkielämään
markkinoitu terrorismin pelko on johtanut maailmanlaajuisesti
perusoikeuksia kaventaviin lakimuutoksiin. Se on tehnyt
karhunpalveluksen tasa-arvolle asettamalla eri valtioista ja
kulttuureista tulevat ihmiset eriarvoiseen asemaan.
Pelon lietsomisella hankittua taloudellista hyötyä ei sovi myöskään
unohtaa. Pelon ja uhkakuvien avulla täytettyjä kukkaroita kantavat
ilta- ja roskalehtitalojen pääkallopaikoilla olevien lisäksi
vakuutusyhtiöt ja turvallisuuspalveluita ja- teknologiaa tuottavien
yritysten omistajat ja osakkaat. Näin hankittu taloudellinen hyöty ei
palaudu rakentavasti yhteiskuntaan. Liiketoiminnan elinehtona oleva
pelon ilmapiiri tekee ihmisistä hauraita ja epävarmoja, joiden
elämästä uupuu laatu sekä tarkoitus.
Pelonvastainen päivä kannustaa itsetutkiskeluun ja suoraan toimintaan
pelkoa vastaan. Olemme jokainen tulleet huijatuksi turhalla pelolla ja
totaalisen kyllästyneitä olemaan näiden pelkojen vankeja! Pelolla
manipulointia ei voi hyväksyä. Se on törkeää alistavaa väkivaltaa,
joka järjestäytyneenä ja tietoisesti kätkettynä on erityisen
moraalitonta ja perverssiä. Sen on loputtava nyt!
Mitä sinä pelkäät? Mitä hyödyt pelosta ja mitä muut siitä hyötyvät?
Estääkö pelko sinua toteuttamasta unelmiasi tai olemasta sellainen
ihminen kuin tahdot olla? Ota pelkoa perseestä! Pelon voi voittaa vain
kohtaamalla sen.
Vinkkejä päivän viettämiseen:
TULOSTA JA LEVITÄ
Ilo-Sanomien tämänvuotisia lööppejä:
http://www.keosto.org/Kuva:Looppi08.jpg (lataa korkeatarkkuuksinen
versio printtausta varten)
Pamflettia:
http://www.keosto.org/wiki/images/1/15/Pvpkansi.jpg
http://www.keosto.org/wiki/images/0/05/Pvpsisa.jpg
SOITA PELKOPUHELIMEEN
Soita pelkopuhelimeen jos pelottaa tai haluat puhua pelosta.
Pelkopuhelin päivystää koko päivän numerossa 044-9488365. Puhelimessa
vastaa ystävällinen ääni.
LÄHETÄ & KUUNTELE RADIOTA & SOITA LÄHETYKSEEN
Radio Hearilla pelonvastaista lähetystä koko illan, alkaen varmaankin
viimeistään kello 18 tienoilla (tai heti kun alat lähettää).
Kuuntele/osallistu: http://www.hear.fi
OSALLISTU TAMPEREEN TAPAHTUMIIN
Perjantaina 7.11.
klo 22.00-00.00
"Tour de fear"- kävelykierros yöllisessä kaupungissa. Lähtö Laukontorilta.
Sunnuntaina 9.11.
Keskustorilla:
klo 10-15.30
Kampanjapöytä, ihmiskirjasto, Ruokaa ei aseita, kahvia ja teeta & tietoa
klo 12.00
Eroon pelosta tohtori Marcussteinin seurassa
Sorin vallatulla talolla:
klo 16.00
Kino Squat, elokuvia pelosta
klo 18.00-20.00
Puhetta pelosta. Avoin keskustelutilaisuus perjantaina 7.11.
järjestettävän "Tour de fear" kävelykierroksen pohjalta
klo 20.00-00.00
Juhlat: ruokaa ja juomaa sekä elävää musiikkia.
Telakalla:
klo ?
Elokuva "?"
Bändi "?"
liput 3 ja puoli euroa
OSALLISTU FACEBOOK-EVENTIIN
http://www.facebook.com/event.php?eid=32572564227
LEVITÄ TÄTÄ KUTSUA VAPAASTI!
Keoston puolesta Kyösti,
http://www.keosto.org/Pelko
More information about the tiedotus
mailing list