[Hear-tiedotus] Radio Hear @ Porin Juhlaviikot
noora huhtanen
noora at hear.fi
To Nov 8 12:05:08 EET 2007
Hoi kaikki vapauden äänen ystävät!
Nyt marraskuun synkkinä öinä on turha jäädä kuuntelemaan noisea
kynttilänvalossa, lähtekää sen sijaan matkalle Porin meri-ilmastoon --
mie ainakin lähden, koska kaloillakin on silmät! Porista lähetetään
radiotakin joka päivä juhlaviikkojen ajan, ja siellä esiintyy myös
eräistäkin läksiäisjuhlista tuttu olohousuinen Mensch und Kosmos (ja
Kokeellisen elektroniikan seura! Vuh! Ken heidät on kerran nähnyt,
tietää, ettei ilmiötä radioitse hevillä tavoita!)
Ystävällismielisin tårveisin
Noora
Porin Juhlaviikot 16.11. - 1.12.
NYTE ry juhlii toimintansa 20. juhlavuotta järjestämällä marraskuussa
Porin Juhlaviikot. Tapahtumat sijoittuvat NYTEn ylläpitämään Galleria
3h+k:hon. NYTE on koko historiansa ajan pyrkinyt tarjoamaan vapaan ja
kokeilevan yhteisön kuvataiteeseen ennakkoluulottomasti suhtautuville
tekijöille.
Juhlaviikkojen ohjelma koostuu tapahtumailloista ja jatkuvista
projekteista. Juhlaviikkojen kuluessa galleriatilaan kasvaa
pikkuhiljaa näyttelykokonaisuus joka yhdistää eri tekijöitä ja
tekemisen tapoja.
Taiteilijoita ja taitelijaryhmiä on lähestytty kutsuin ja sanan on
annettu kiertää. Galleria 3h+k antaa näin kiinnostaville tekijöille
talon käyttöönsä ikään kuin avaimet käteen periaatteella. Taiteilijat
joutuvat juhlaviikkojen ajan tekemisiin toistensa kanssa ja
altistumaan ennakoimattomalle vuorovaikutukselle.
Galleria 3h+k on juhlaviikkojen ajan avoinna lähes jatkuvasti ja
pyrkii toimimaan Porilaisten olohuoneena. Juhlaviikkojen kaikki
tapahtumat ovat yleisölle maksuttomia.
Lisätietoja: Simo Saarikoski ,rysty at tehdasry.fi
Jussi Matilainen, jussi at tehdasry.fi
Ohjelma:
Perjantai 16.11. ok-musiikki-ilta 20.00
Vox Flatus
Legendaarinen taidepunkbändi on täällä taas!
Vox Flatus on pieksämäkeläislähtöinen, vuodesta 1990 enemmän tai
vähemmän aktiivisesti toiminut taiteilijakollektiivi.
Kollektiivin ideana on Vox Flatus-nimen käyttöoikeuden jakaminen
samanhenkisille ihmisille. Kaiken kaikkiaan Vox Flatus-nimen alla
toimimaan oikeutettujen henkilöiden määrä noussee jo pitkälti yli
viiteenkymmeneen. Ryhmässä vaikuttaa useita taiteen ammattilaisia mm.
teatterin ja kuvataiteitten aloilta. Vox Flatuksen musiikkia on usein
kuvailtu punkiksi, mutta ryhmän musiikillinen kirjo ulottuu myös
moniin muihin tyylisuuntauksiin. Jäsenet itse ovat luonnehtineet
tyylisuuntaansa "tyylisuunnattomuudeksi" kappaleiden vaihdellessa
hardcore-sävytteisestä kaahauksesta jopa bossanovaiseen tunnelmointiin
saakka. Huomiota on myös herättänyt epätavallinen instrumentaatio. Vox
Flatus on hyödyntänyt musiikissaan perinteisten rock-instrumenttien
lisäksi mm. öljytynnyreitä, sähkövatkaimia ja pölynimureita.
http://www.myspace.com/voxflatus
Juho Hakala & Meteoriitti
Paikallista osaamista juhlaviikkojen riemukkaassa hengessä.
Tommi Saha vaaralla
Tommi Saha kuuluu Vox Flatuksen perustajajäseniin. Soolona OK-klbilla
vetävän miehen muita bändikiinnityksiä menneisyydestä ovat mm. Mothers
Against Sex Association, Sylvi ja Tommi Saha ja vapaat kuviot.
Lauantai 17.11. Pizza workshop 13.00
Rentoa yhdessäoloa pizzan ja Italo-iskelmän tahtiin. Pizzan teoria ja
käytäntö.
FM Asko Nivala: Johdanto pizzan ontologiaan esitettynä geometriseen
tapaan (2 op)
Mikroluennolla perehdytään suomalais-turkkilaisen pizzan
regionaaliseen ontologiaan geometrisen metodin avulla esitettynä.
Käsiteltyjä kysymyksiä ovat: Mitä on pizza? Mitä ovat taikina,
tomaattikastike ja juustoraaste? Ovatko täytteet vapaavalintaisia ja
millaista tajunnan käsitettä tämä välttämättä edellyttää? Miksi
ehtoollinen koostuu leivästä ja viinistä? Mitä yhteistä on
ehtoollisella, illallisella ja pidoilla? Miksi Nietzsche sekosi
Torinossa?
Esitys johdattaa myös eri pizzojen välisiin eroihin: Onko eri pizzojen välillä
reaalinen vai pelkästään nominaalinen ero? Onko Frutti di mare parempi
pizza kuin Quattro Stagioni? Voidaanko paras mahdollinen pizza
määrittää inhimillisen
käsittämiskyvyn puitteissa? Loiko ilkeä demiurgi huonot pizzat aikojen alussa?
Millaisia aksidentaalis-partikulaarisia määreitä käytetty uuni antaa pizzalle?
Luento on La gaya scienza -sarjan I osa.
Taikuri Jarmo Vuorinen
Taikurista ei voi tietää mitä hän tekee koska sellaista se taikuus on.
Taikooko hän pizzan kebabiksi?
Sunnuntai 18.11. ? torstai 22.11. jatkuvien projektien pystytys alkaa
Jussi Koitela ja Timo Bredenberg: SAA ? projekti
Helsinki Made In China
SAA-projekti hahmottaa julkista tilaa arkisen ajatustenvaihdon
kenttänä. Luomme merkityksiä julkiseen tilaan pelkästään olemalla
siellä, kuten tila luo merkityksiä myös meihin. Tutkimme kaupunkitilaa
ja erityisesti yksittäisen ihmisen suhdetta ja vaikutusmahdollisuuksia
elinympäristöönsä.
Yleisesti väitetään että taide sulautuu yhä enemmän osaksi
markkinataloutta. Teoksissamme pohdimme onko mahdollista avata yksilön
ja julkisten tilojen rakenteita ja merkityssuhteita erilaisilla
leikeillä ja performansseilla.
Noora Huhtanen
Radio Hearin toimittaja Noora keittää kokoon suoraa radiolähetystä
päivittäin. Kuultavissa osoitteessa http://www.hear.fi
Hanneriina Moisseinen: Suunnistus
Moisseinen suunnistaa juhlaviikkojen ajan Buenos Airesissa etsien
tunteita. Reitti päivittyy galleria 3h+k:n seinille projektin edetessä.
Elisa Vesterinen: Ääniteos
?Äänen voi irrottaa alkuperäisestä yhteydestään ja antaa sille uuden
merkityksen.
Äänitin paikassa X ja tein materiaalista teoksen. Mitä mielikuvia
kuullusta syntyy?
Teos on kaksi vuotta sitten valmistunut äänimaisema, jonka toteutin osana
äänitaiteen erikoistumisopintoja TTVO:lle Tampereella. Minua
kiinnostaa minkälaisia mielikuvia ihmisille syntyy kuullusta vai
syntyykö mitään.
Kuuntelijat voivat kirjoittaa tai piirtää ajatuksiaan ja tuntemuksiaan
kuulemastaan.
Teos on kuunneltavissa kuulokkeista ja kuuntelija voi
kuunnella sen istuen, rauhassa, keskittyen... Se olisi pieni
irtiotto tästä hetkestä johonkin toiseen ympäristöön. Vieressä
"päiväkirja", johon
teoksesta voi halutessaan kirjoittaa mitä kuulee, mihin teos vie jne.
ja lukea muiden tunnelmia. ?
Lauantai 24.11. 18.00 Nukketeatteria
Kankaanpään taidekoulun opiskelijat esittävät nukketeatterikurssinsa
nerokkaimmat luomukset ja laatu on taattua.
Lisäksi:
Tomasz Szrama & Otzir Godot:
Tomasz Szraman videoteos And God Said: "Let There Be Light" (25min)
lähestyy varjoista pimeän värejä; silmän valoa, valon ääntä.
Äänimaailman luo esitystilanteessa rumputaiteilija Otzir Godot.
Mensch und Kosmos
Minimalismiin kallellaan olevaa elektroa suoltava salaperäinen artisti
saapuu Poriin suoraan Suomen Ateenasta.
Sunnuntai 25.11.
Kaisa Heinonen ja Mari Oikarinen: Sotta ja Pytty tositoimissa
(maalaustyöpaja lapsille klo 15-17)
Railakas maalaustyöpaja lapsille. Työpajassa pyritään reippaaseen ja
kokonaisvaltaiseen maalaamiseen käyttäen hyväksi galleria 3h+k:n
tiloja. Päälle rennot työskentelyvaatteet, jotka eivät maalia
säikähdä. Työpaja toteutetaan yhteistyössä Porin
lastenkulttuurikeskuksen ?Satakunnan lastenkulttuuriverkoston kanssa.
Ma 26.11. - Torstai 29.11. Projektit jatkuvat
Noora Huhtanen
Hanneriina Moisseinen: Suunnistus
Elisa Vesterinen: Ääniteos
Tiistai 27.11. Slavko Milekic avajaiset (aloittaa sunnuntai- iltana
25.11.) klo 18.00
Serbialaissyntyinen ja Philadelphiasta Poriin TAIK:in
residenssiohjelman tämän hetkinen taiteilija kertoo itsestään seuraavaa:
?Slavko Milekic is an artist, a physician and a psychologist.
Although trained in traditional media (drawings, prints) his current
work focuses on exploring the boundary between the virtual (digital)
and the tangible (real). His interactive installations use physical
touch, gestures and even gaze direction as means of interacting with
the digital content.
Slavko Milekic currently holds a position of an associate professor of
Cognitive Science and Digital Design at the University of the Arts in
Philadelphia, USA. The exhibit at 3H+K Gallery in Pori, Finland was
generously supported by artist-in-residence program from University of
Art
and Design Helsinki, School of Art and Media in Pori.?
http://www.uarts.edu/faculty/smilekic/
Keskiviikko 28.11. Näky ry esittää: Kohtaamisia iholla
Käsitteellisiä performatiivisia tuotoksia koko illan kestävässä
happening-spektaakkelissa. Näky ry om TAIK:in Porin yksikön
opiskelijoiden yhdistys.
Perjantai 30.11.
Johannes Rojola ?retrospektiivi
Animaatio, musiikki -ja sarjakuvascenen nuori kapinallinen tykittää
showreel- videoscreenauksessaan uransa tähänastiset parhaat.
http://www.johannesrojola.com/
Lauantai 1.12. Päätosjuhla: Perf-ilta
Elisa Vesterinen: Tanssiteos
Tanssita mua - herättele, vie, ohjaa, nosta, pysäytä, taivuta, vajoa alas,
hyppää, pyöritä, nojaa, luota, kuuntele,
päästä lähelle,
keskity, mene luo, kosketa.
Tanssi: Elisa Vesterinen
Musiikki: Teemu Elo
Messiaaninen Visuaalisen Etiikan Tutkimuskeskus
MVET-Keskus on vuonna 2002 perustettu tutkimusorganisaatio. Se on
luotu kanavoimaan visuaalisten ilmiöiden kriittistä tutkimusta
eettiseltä kannalta. MVET-Keskus toimii tieteellisistä lähtökohdista,
pyrkimyksenään osoittaa joitakin maailman erityislaatuisuutta
määrääviä rajapintoja ja luoda käytäntöjä mahdollistamaan
objektiivisten tutkimustulosten keräämisen.
http://www.tehdasry.fi/solut/mvet/
Jani Virta
Suomen Turusta saapuu tämä mystinen herrasmies, joka käyttää itsestään
nimitystä ?Koko kansan varapuheenjohtaja?.
http://jani-p-virta.tripod.com/
Powermovercompanygrandmasterfunofnorthsatakuntatour2000
Kankaanpää kävelee Poriin.
Eero Yli-Vakkuri
Akselilla Tallinna ? Helsinki ? Tampere operoiva Yli-Vakkuri tunnetaan
kärsivällisyyttä vaativista performanssi -projekteista,
äänitaide-esityksistä sekä yhteiskunta aktivistisista videoistaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eero_Yli-Vakkuri
http://www.eero.storijapan.net
Kokeellisen Elektroniikan Seura
Ei turhan vakavasti toteutetun hifistelyn ja erilaisten elektronisten
laitteiden tuunaamisen puolijumalat saapuvat vihdoinkin Poriin.
http://www.koelse.org
--
Noora Huhtanen
salainen agentti, Hear RY - www.hear.fi
http://risteys.blogspot.com - rahattomia reissuja ympäri Eurooppaa
http://hirtetty.blogspot.com - kehiä sanan ja taiteen ympäritse
More information about the tiedotus
mailing list