Suursuomalainen seksuaalipolitiikka
Hearpedia
Suursuomalaista seksuaalipolitiikkaa on laajasti hahmotellut tamperelainen hum.kand. ja nettikirjoittelija Seppo Lehto kirjoituksissaan 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa. Myös porilainen suomalaisasiamieheksi itsensä julistanutut Olavi Koskela on omissa kirjoituksissaan hahmotellut seksuaalipoliittisia linjan vetoja, jotka tulevat varsin lähelle Lehdon ajattelua. Koskela ei kuitenkaan kutsu omaa ajatteluaan suursuomalaiseksi vaan pelkästään kansallismieliseksi.
Seppo Lehto ei hyväksy anaaliseksiä, sillä Sepon mielestä persereikä on tarkoitettu vain paskantamiseen. Seppo Lehto toivoo, että suomalaiset harrastaisivat mahdollisimman paljon lisääntymiseen tähtäävää seksiä keskenään. Lehto vastustaa erillaisten SETA-tahojen levittämiä virheellisiä käsityksiä seksistä. Lehto ei myöskään hyväksy seksiä eri rotuisten ihmisten kesken, kuten ei myöskään mies-, lapsi- tai eläinseksiä.
Olavi Koskela on esittänyt selkeitä lisääntymispoliittisia avauksia ja kannattanut mm. valtionsiittäjä-järjestelmää. Olavi Koskelan mukaan suomalaisia riivaa yleinen puolihomous, josta voi päästää eroon vain harjoittamalla runsaasti lisääntymiseen tähtäävää heteroseksiä.
Luokat: Seksi | Yhteiskunta | Uusnatsit
