Sota

Hearpedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sotaharjoitustantereen valmistelua Joensuussa 2000-luvulla

Sota on yleensä julmaa ja laaja-alaista väkivaltaista toimintaa jossa tapetaan ihmisiä oletettavasti täysin laillisesti. Sota määrittelee valtioiden rajat ja voimasuhteet, tai ainakin sotapäälliköiden mukaan valtion suvereniteetti riippuu toimivasta ja vakavasti otettavasta puolustusvoimasta, ja tämän vuoksi rauhaa ei ole eikä tule. Sotaa ei kukaan suoranaisesti toivo, mutta sitä varten harjoitellaan paljon.

Nykyään yhtenä suurimmista uhkakuvista sodankäynnin eri muodoissa pidetään kaupunkisodankäyntiä, joka voi tapahtua maantieteellisesti katsoen pienellä alueella mutta olla silti vaikutuksiltaan äärimmäisen tehokasta. Tämän uhkakuvan toteutumisen pelossa erilaisia sotatilanteita harjoitellaan sotaharjoituksissa.

Suomen armeijan budjetin huomioon ottaen on edullisinta järjestää kaupunkisotaharjoitus jollakin sellaisella alueella, jolla olevat rakennukset joka tapauksessa purettaisiin kohta. Samalla säästytään Museoviraston ikuisilta marinoilta siitä, tulisiko jokin vanha rakennus säilyttää kulttuurihistoriallisesti arvokkaana kohteena.

Sotaharjoitusta suunnitteleva majuri tai häntä ylempi sotaherra vain sanoo: "Kaivinkoneet esiin muokkaamaan sotaharjoituksen taistelukentästä mahdollisimman todentuntuinen!" Sitä rataa sitten mennään, koska käsky on käsky ja vain poliittinen päättäjä voisi kyseenalaistaa sen. Samaa harrastetaan myös joissakin Hollywood-elokuvissa, ainakin Stanley Kubrickin "Full Metal Jacketissa".

Sota voi olla myös erityisen totaalista sotaa, kuten Toinen maailmansota, jossa eräs tunnettu korpaalin arvoinen sotilas pääsi päättämään valtion ylimmistä toimista myös sodankäynnin suhteen ja aiheutti päätöksillään maailmanhistorian tähän asti julmimman ja laajamittaisimman sodan.

Henkilökohtaiset työkalut