Radio Hear

Hearpedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä artikkeli käsittelee ajankohtaista asiaa.


Radio Hear on vuonna 2003 perustettu ja vuonna 2006 julkisen toimintansa aloittanut nettiradio. Radiota ylläpitää voittoa tavoittelematon (voittoa tavoittanut) Hear ry -yhdistys.

Radio Hear käyttää lisenssivapaita ohjelmia ja soittaa enimmäkseen Teosto-vapaata musiikkia. Tavanomaisesta radiosta poiketen sillä ei ole kiinteitä toimitiloja vaan ohjelmia lähetetään hajautetusti studioista ympäri Suomen. Konseptiin kuuluu ajatus siitä, että jokaisella tulisi olla mahdollisuus ilmaista itseään radion keinoin.

Radio Hearia voi kuunnella Internetin välityksellä suorana Ogg- tai MP3-striiminä. Lähetyksiä voi olla samanaikaisesti useammalla kanavalla, mikä mahdollistaa ohjelmiston riippumattomuuden etukäteen sovituista aikatauluista. Useimmista Suomen nettiradioista poiketen suurin osa lähetyksistä on kuunneltavissa myös maan rajojen ulkopuolella.

Yhteisössä on tällä hetkellä noin 20 toimittajaa ja vakituisesti toimivia studioita on ainakin Helsingissä, Jyväskylässä, Oulussa, Rovaniemellä, Tampereella, Turussa, Vaalassa, Vihannissa, Torniossa ja Lahdessa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] KUUNTELE!

Hear kännykässä
Hear kännykässä

[muokkaa] Winampilla yms

http://hear.fi/radio.pls

[muokkaa] Selaimella


tai http://www.hear.fi/kuuntele

[muokkaa] Kännykällä

  1. Asenna Nokia Internet Radio: http://europe.nokia.com/explore-services/music/internet-radio/download
  2. Etsi Radio Hear
  3. Kuuntele


[muokkaa] Historiaa

Hear Radio Päivä 2 järjestettiin perjantaina 17.11.2006 Jyväskylässä
Hear Radio Päivä 2 järjestettiin perjantaina 17.11.2006 Jyväskylässä
  • Ensimmäinen lähetys 26. helmikuuta 2003, "Hear Radio"
  • Ensimmäinen suora lähetys 5. huhtikuuta 2003, "Hear Radio Levyraati Special"
  • Säännöllinen ympärivuorokautinen lähetystoiminta alkaa huhtikuussa 2005
  • Julkinen toiminta alkaa Hear Radio Päivässä 17.5.2006
  • Hear ry:n perustamiskokous 12.8.2006
  • Vuoden 2007 tammikuussa nettisivuilla listattuna yhteensä 23 toimittajaa
  • Ohjelmanvaihto Oi.FM:n kanssa alkaa maaliskuussa 2007
  • Linnunlaulupubit suorana radiosta keväällä 2007
  • Katso video: tilannekatsaus Ns.klubissa 6.4.2007 (mp4)
  • Radio Hear Yläkaupungin yön radiokanavana 19.5.2007.
  • Ensimmäinen suora lähetys junasta (väliltä Oulu-Seinäjoki) 17.6.2007.
  • Kolme radioserveriä Jyväskylässä 9.7.2007
  • Radio Hear Nokian Internet Radiossa [1] 8.12.2007
  • Radio Hear 5 vuotta! Hukala.netissä artikkeli 26.2.2008

[muokkaa] Ohjelmia

[muokkaa] Tulevia ja meneviä

[muokkaa] :D-dokumentti

Sensuroimattomia dokumentteja tästä ajasta. :D-dokumentit pyrkivät tuomaan esiin asioita, ilmiöitä ja tapahtumia, joita valtamedia ei huomaa.

[muokkaa] A-radio

A-radio on asiaton radio-ohjelma, jossa väritetään maailman tapahtumat. Musaksi valitaan viikon parhaat biisit!

Kotisivut: http://www.hear.fi/a-radio

Perjantaisin klo 21-23 ja uusinta sunnuntaisin Hessun jälkeen.

[muokkaa] Feel Good Now

Parhaita biisejä ja hiljaista läsnäoloa. Juontajana dj teosto.

Maanantaisin n. klo 17-18

[muokkaa] Hear Radio Päivä

Hear Radio Päivän toimittajat Jyväskylässä 17.5.2006
Hear Radio Päivän toimittajat Jyväskylässä 17.5.2006
Hear Radio päivä 2 Jyväskylässä 17.11.2006
Hear Radio päivä 2 Jyväskylässä 17.11.2006

Ensimmäinen Hear Radio Päivä pidettiin 17.5.2006 Bar Vakiopaineessa Jyväskylässä. Tapahtuma oli samalla Hear Radion julkisen toiminnan aloitustapahtuma ja -juhla. Hear Radio Päivä vie suoran radiolähetyksen paikkoihin, joissa sitä ei ole totuttu näkemään. Tapahtumissa esiintyy sekä Hear ry:n omia artisteja että muita yhtyeitä.

Ensimmäisessä Hear Radio Päivässä esiintyivät Kojime (Jyväskylä), Rohkeat rintakarvat (Jyväskylä), Säkenöivä äiti (Helsinki) sekä Ville A.E. Suopajärvi (Rovaniemi)

Toinen Hear Radio Päivä pidettiin Bar Vakiopaineessa 17.11.2006 kello 14-02. Esiintymässä olivat Juho Paavola (Jyväskylä), J. K. Ihalainen (Nokia), oZO (Jyväskylä), Riukupastori! (Rovaniemi), Roger That Jr. (?), Toiminto (Tampere) ja Varikset (Lievestuore)

Kolmas Hear Radio Päivä pidettiin Blazessa, Jyväskylässä 13.4.2007 kello 19-03. Esiintymässä olivat Aprox. (Hki), Toiminto (Tre), Pleasures And Days (Hki), SwägPIRATES (Tre), Stak (Jkl) ja Barry Andrews & DJ Esoteerinen (Jkl).

Neljäs Hear Radio Päivä pidetään toukokuussa 2008.

[muokkaa] HearTV2

HearTV2 lähetykset ovat monimuotoisia kulttuuriohjelmia, joissa webbikameran välityksellä viedään radiolähetykset uusiin ulottuvuuksiin. Ohjelmassa on lähes aina yllätysvieraita ja ristiriitaista materiaalia. Webbikameraa pääsee seuraamaan kurkistamalla kiven alle.

[muokkaa] HessunKahvila

HessunKahvila on internetradio- ja podcast-ohjelma, jossa sattuu ja tapahtuu. HeKa on puhepainotteinen teknologiaohjelma, jossa soitetaan paljon musiikkia. Ohjelmassa myös puhutaan musiikista, pyöräilystä ja maailmasta. Mukana on vaihteleva määrä vieraita, Urho Kekkosesta kylänmiehiin (ja naisiin).

Kahvila on paikka, jossa fiilis on kohdallaan. Ohjelman kummallinen maailma, foorumit, ihmiset ja ilmiöt avautuvat eteesi, kuin taikaiskusta internetin ihmemaassa. Näpäytä itsesi siksi oitis osoitteeseen:

http://www.hessunkahvila.com

[muokkaa] Ilta Päivänen

Leppoisia ja ei-niin-leppoisia hetkiä iltapäiviin. Kuunnellaan kahvit nenässä.

[muokkaa] Linnunlaulupubi

Linnunlaulupubi-klubit ja muut Hear ry:n järjestämät tapahtumat lähetetään suorana radiosta aina kun se on mahdollista ja etenkin Jyväskylän tapahtumissa yleensä on.

[muokkaa] Pålatsi

Juontajana dj reilu vauva

Lauantaisin klo. 18.00 - 20.00

[muokkaa] Revoluutio

House, tekno, dnb, vaikka mitä! Rytmiä veressä.

Juontaja: DJ Salsa Orkidea

lähetetään kun siltä tuntuu, ei mitenkään säännöllisesti siis

[muokkaa] Riisitautiradio

Riisitautiradiossa soi kuuntelijan hypnoosiin vaivuttava musiikki milloin ohjelman pitäjä sattuu saamaan sopivan mielentilan/soittolistan kasattua. Ohjelmassa annetaan ihmisen kuunnella kosmoksen ääntä artistien subjektiivisten tulkintojen universumista kautta.

[muokkaa] Rupeli

[muokkaa] Urheilu&kalja UG

Urheilua, kaljaa, veikkausvihjeitä ja underground-musiikkia.

[muokkaa] Yömurmeli

Tunnelmallista musiikkia lempeisiin kesäöihin.

Juontajana DJ Salsa Orkidea


[muokkaa] Tauolla olevia ja menneitä

Radio Hear -fanitarra Myymälä2:n vessassa
Radio Hear -fanitarra Myymälä2:n vessassa

[muokkaa] Keskiviikon yölähetys

Viikoittainen suora lähetys keskiviikko-torstai -öisin, yksi Hearin ensimmäisiä viikottaisia ohjelmia. Lähetyksiin pystyi osallistumaan soittamalla ja tapana oli ratkoa sekä kuuntelijoiden että toimittajan ongelmia aamuun asti. Nykyisin keskiviikon yölähetys tulee "silloin tällöin viikonpäivästä riippumatta".

[muokkaa] Kokkikoulu

Kokkikoulussa valmistetaan ja syödään ruokaa ennakkoluulottomin reseptein ja olennaiseen keskittyen. Pyrkimyksenä on tehdä perinteistä ruuanlaitto-ohjelmaa eikä vain mainostaa studiovieraita.

[muokkaa] Levyraati

Teosto-vapaan musiikin levyraati, jossa sekä kilpailevat kappaleet että pisteet antavat ohjelman kuuntelijat.

[muokkaa] Jiha:D

Radio Hear kotimaan mediassa (Keskisuomalainen 11.2.2007)
Radio Hear kotimaan mediassa (Keskisuomalainen 11.2.2007)

Jiha:D 2.0! It's stronger than ever

Jiha:D jäi määrittelemättömäksi ajaksi tauolle 2007 muutosten vuoksi.

[muokkaa] Keskiviiksi

Keskisuomalainen 28.5.2007 otsikolla "Radio Hear palaa Yläkaupungin yöhön"
Keskisuomalainen 28.5.2007 otsikolla "Radio Hear palaa Yläkaupungin yöhön"

Kuuntele mikä on out tällä hetkellä ja suututa kämppikset, kuuntele mitä ei pitäis miksata mutta mikä on miksattu jo, kuuntele mitä sun ois pitäny sanoa sille mutta et sanonu, kuuntele koska se sun lempparimyyjä ei ollukaan tiskillä, keskiviiksi ajamatta. Juontajana Kidus.

Tauolla, kuten sunkin pitäis olla

[muokkaa] Koipireisi

Koipireisi on Hear Media Konsertin oma poliittinen broilerinkoipi: ensimmäisen jakson aiheena ELF-vangit Tre Arrow ja Bill Rodgers. Voit kuulla sen uusintana :)

Tauolla.

[muokkaa] Kokeellisen musiikin iltapäivä

Juontajana Kooj. Tuli/tulee joskus.

[muokkaa] Late Nite Joint Stereo

Late Nite Joint Stereo palaa striimeihin kun hameen helmat lyhenevät

Juontaja: DJ Nainen

[muokkaa] Luostari

Luostari on hengellinen ohjelma, joka tarjoaa radionkuuntelijalle mahdollisuuden hiljentyä kosmisten totuuksien äärelle. Juontajana Pastori Eteerinen.

Tauolla!

[muokkaa] Maati-lalla

Täyteohjelmaa kalsarikännääjille ja muille ihmisille joilla on perjantaisin parempaa tekemistä kuin mennä baariin.

21:00-22:00, mutta nyt tauolla.

[muokkaa] Nitrodisko

Nitrodisko tarjoilee salaiset akilleen kantapääsi kantapään kautta gaydiskosta, eurohumpasta, trash-iskelmästä, ruikuttavista pissiksistä ja muusta elimiä liikuttelevasta sekä raportoi tuoreeltaan ajan polttavista tapahtumista peilipallon tällä puolen.

Juontajat: DJ Nainen & Sensei Comfort

[muokkaa] Reisiradio

Nooran salongissa oli usein myös vierailevia juontajia, muun muassa Jumala, Saatana, Rakkaus, Vapaus, Totuus, Diktatuuri, #linnunlaulupuulaistunut #rotsilainen Prakk ja kaksitoistavuotias räjäyteasiantuntija-anarkisti Jan. Tuli torstaisin.

[muokkaa] Saunaradio

Saunaradio polskuttelee radioaalloilla kuin kalaviini vedessä. Ohjelmassa saunavieraita ja kuumia löylyjä sekä pärskeitä että pulinaa

Perjantain alkuillan keskusteluohjelma.

Saunaradio jäi määrittelemättömäksi ajaksi tauolle joulukuussa 2006 :´)

[muokkaa] Sulkemisaika

Yksinäistä yksinpuhelua siivouksen lomassa koulun sulkemisaikaan. Päivittäiset rutiinit! Viikon uutuusmelodiat ja lyhyet paskamusiikkipätkät! Juontajana ressu.

Lauantaisin klo 17, tauolla.

[muokkaa] Swäg sunnuntai special

Elektronista musiikkia, muun muassa sunnuntaisin vuonna 2005-2006.

[muokkaa] Testilähetys

Mielipide
Mielipide

Radiotaidepaskaa, juontaja kooj.

satunnaiset yöt

[muokkaa] Versio

Yksi tunti. Yksi kappale. Tauolla.

[muokkaa] Viiniraati

Viiniraati toimii levyraadin tavoin, osallistujat arvostelevat viinejä ja antavat pisteitä. Parhaat palkitaan.


[muokkaa] Radio Hear radiossa

[muokkaa] Sanottua

* Caot has joined #radiohear
<Caot> Paska kanava.
<esa800> meika aina lopettaa hear radion kuuntelun jos tulee joku kylaan :D 
<esa800> "mita kuuntelet" - "en mitaan" 
<esa800> paitsi kerran kuunneltiin kaverin kans monta tuntia hesrkassa kun tuli roger thattia ja muuta 
<esa800> i think about the day tuli ja molemmat repes ku alko biitti <3
  • Radio Hear lähettää mitä tahansa -Keskisuomalainen 11.2.2007

[muokkaa] Radio Hearin vuorokausi

18:52 <@max_swan> HEAR Nyt menossa: Meikkausmusiikkia http://hear.fi/radio.pls - 1 (peak: 37)
19:04 <@max_swan> HEAR Nyt menossa: radio hear jinkku nyt juokaa http://hear.fi/radio.pls - 1 (peak: 37)
19:06 <@max_swan> HEAR Nyt menossa: madekosken aamukalja arvaa mikä päivä ihi ihi :D http://hear.fi/radio.pls - 1 (peak: 37)
20:12 <@max_swan> HEAR Nyt menossa: arvaa mikä aamu :D :D :D http://hear.fi/radio.pls - 1 (peak: 37)
23:14 <@max_swan> HEAR Nyt menossa: keskipäivän rommi http://hear.fi/radio.pls - 0 (peak: 37)
23:18 <@max_swan> HEAR Nyt menossa: illan aloittelua http://hear.fi/radio.pls - 1 (peak: 37)
00:05 <@max_swan> HEAR Nyt menossa: Ensimmäinen yritys http://hear.fi/radio.pls - 1 (peak: 37)
00:57 <@max_swan> HEAR Nyt menossa: Pålatsi http://hear.fi/radio.pls - 1 (peak: 37)
02:04 <@max_swan> HEAR Nyt menossa: laskuhumala http://hear.fi/radio.pls - 1 (peak: 37)

[muokkaa] Katso myös

Radio Hear ulkomaan mediassa (Guardian 22.1.2007) (kuvan otti HUIG) (virallinen  vastaus: diarrhoea)
Radio Hear ulkomaan mediassa (Guardian 22.1.2007) (kuvan otti HUIG) (virallinen vastaus: diarrhoea)

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut