Muoti
Muoti on sitä kun joku kertoo miten pitää olla ja pukeutua, että on onnistunut kuluttaja. Sanana "muoti" muistuttaa osuvasti sanaa "muotti".
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Vaatemuoti
Perinteisin muodin osa-alue käsittelee vaatteita, joilla verhotaan alaston vartalo, korostetaan kauneutta ja piilotetaan lihavat tai muuten vaan rumat ihmiset katukuvasta. Homo-miehet ovat jo vuosisatoja valistaneet etenkin länsimaista kansaa siitä, millä tavalla tämä onnistuu.
Nykyisin vaatemuodissa on suosituinta katsoa miten köyhät ja syrjäytyneet yhteisöt imitoivat luovasti rikkaiden vaatteita ja siirtää sama tyyli rikkaille. Tästä syntyy loputon kehä, jossa sekä köyhiltä että tavallisilta kuluttajilta saadaan varastettua sijoittajille loputtomat määrät rahaa.
Vaatemuotia esitellään muotinäytöksissä, joissa anoreksiaa sairastavat naiset ja metroseksuaalit miehet kävelevät koksun voimin ympyrää niin sanotulla catwalkilla ja lehtimiehet räpsivät kuvia. Taustalla soi yleensä George Michaelia, Madonnaa tai Boy Georgea. Muotinäytöksissä esiteltyjä vaatteita ei ole tarkoitettu päälle laitettavaksi, vaan ne viitoittavat yleistä muodin linjaa eli trendiä, joka näkyy sitten sekä Hennes&Mauritzilla että Prismassa omalla persoonallisella tavallaan.
Muotisuunnittelijat voivat saada innoituksensa mistä hyvänsä. Esim. syyskuun 2006 Voguessa on Pariisin mellakoiden innoittamaa muotia.
[muokkaa] Muuhun ulkonäköön liittyvä muoti
Myös muihin ulkonäköasioihin keskittynyt muoti on noussut yhä merkittävämmäksi. Siinä missä ennen oleellisin osa ulkonäkömuotia keskittyi eri karvoitusten määrän säätelyyn on hiusvärien ja etenkin kauneusleikkausten myötä muoti tällä alueella laajentunut huimasti. Nykyisin muodissa voivat olla muun muassa sellaiset asiat kuin hiustatuoinnit tai kolmannet nännit.
[muokkaa] Eettinen muoti
Etenkin turkismuotiin on liittynyt laajaa vastustusta. Muun muassa Victoria Beckham on vastustanut turkisten käyttöä vaatteissa viemällä omat turkisvaatteensa ompelijalle, joka on korvannut aidot karvat öljystä valmistetuilla tekoturkiksilla. Ompelija lienee heittänyt aidot turkikset roskiin.
Myös vanhat karvalakit ja turkit polttamalla pelastetaan varmasti lukuisia eläimiä.
[muokkaa] Retro-muoti
Retro-muoti on sitä kun joku ennen muodissa ollut juttu tulee uudestaan muotiin. Muun muassa 2000-luvun aikana on jo tähän mennessä käyty läpi vuodet 1960-1990 ja tällä hetkellä inspiraatiota otetaan Napoleonin ajasta. Kukaan ei osaa sanoa mitä tapahtuu kun saavutetaan nykyaika.
Retromuotiin liittyy oleellisesti ajallinen kiertokulku, jossa kerran keksityt muoti-ilmiöt keksitään uudelleen ilmiöstä riippuen noin 10 - 30 vuoden välein, joskus huomattavasti lyhyemmässäkin ajassa.
Voi olla ihmisiä, jotka eivät edes tiedä edustamansa muoti-ilmiön aikaisemmasta olemassaolosta, vaan luulevat keksineensä jotain uutta; itse asiassa heistä voidaan sanoa, että he ovat vain tulleet keksineeksi pyörän uudelleen. Tämä ilmiö esiintyy kaikenlaisissa asioissa jotka ovat tiettynä aikana olleet muodissa: ei vain esimerkiksi tiettyä aikakautta edustavien vaate- tai tuotemerkkien suosimisessa, vaan myös vaikkapa musiikin tyylisuuntauksissa tai jopa yleisimmissä ihmisille annetuissa nimissä.
Eräänlaista retro-muotia on myös se, että löytää levyhyllystään sinne liikaa kuunneltuna ja tylsäksi tuomittuna osoittautuneen levyn kahden vuoden kuluttua sen viime kuuntelusta, ja huomaa sitä jälleen kuunnellessaan, että levyllä on loistavaa musiikia. Samalla levy joutuu tehokuunteluun ja kuuntelija todennäköisesti ihmettelee itsekseen, miten on voinut olla koko ajan huomaamatta, miten hyvä levy onkaan kyseessä. Mutta poikkeuksetta levyä tarpeeksi kuunneltuaan sen kuuntelemiseen ikään kuin puutuu ja niin se menee taas pois muodista ainakin seuraavaksi pariksi vuodeksi.
[muokkaa] Katumuoti
Katumuoti ja muoti eroavat samalla tavalla kuin katuhuora ja huora.
[muokkaa] Eläinten muoti
Tyylitietoiset kissat ja koirat voivat nykyisin esimerkiksi lakata kyntensä. Värisävyissä riittää valinnanvaraa vaikka naapurin hamsterille jakaa. Myös lemmikin turkin voi värjätä omistajan silmää miellyttäväksi. Esimerkiksi mustavalkoinen kissa muuttuu hetkessä kätevästi vaikkapa mustaoranssiksi viiksiveijariksi -kaleva
[muokkaa] Muu muotimaailma
Muoti vaikuttaa ihan kaikkeen. Joku tavara voi olla tänään muodikas ja huomenna ei, muun muassa kännykkä tuli laajalti suosituksi kun siitä tehtiin mielikuvamainonnan avulla muodikas, ei niinkään käyttöarvojensa vuoksi. Muoti vaikuttaa myös siihen, miten puhutaan tai mistä puhutaan. Siinä missä esimerkiksi 1990-luvulla nuoriso hengaili ostareilla, nykyisin chillataan biitsillä. Jos joku korkea-arvoinen muotitaho päättää, että ruohon pitää olla violettia, se tulee varmasti sitä olemaan kaikissa tyylitietoisissa paikoissa.
Muodin rajana ovat ainoastaan raha ja teknologia. Suunnittelijoiden tavoitteena on saada kaikki epämuodikkaat ihmiset syrjäytetyksi. Toisaalta kaikista epämuodikkaimmat ovat jo pitkään olleet muodissa, koska epämuodikkuus ja niin sanottu persoonallisuus on ollut jo pitkään in.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Linkkejä
- http://www.mtv3.fi/helmi/ MTV3 Helmi
- http://www.hel-looks.com/ HEL LOOKS