Luokka:Salaliittoteoriat
Hearpedia
Salaliittoteoria on se totuus, jonka kertomisen yhteydessä teoreetikko joutuu näkemään suuresti vaivaa, jotta ei näyttäisi täydeltä määlyltä. Myös Mel Gibsonin tähdittämä elokuva. Tarkempaa valoa jo koko sana kestää heikosti sillä maailman poliisi amerikan sanotaan sisältävän niin paljon salaliittoteorioita että jos ne julkistettaisi niin kaikki kaatuisi - ei vain amerikka. Jos suomi olisi yhtä täynnä salaliittoteorioita niin armeijan pitäisi toisinaan lennellä lentävillä lautasilla (kun lautasilta yleensä pitäisi syödä), kaivella salaisia tunneleita tuhansia kilometrejä maan alle voidakseen harjoittaa ihme meininkiään ja omaksua samat ideat kun amerikan salajärjestöjen sanotaan omaksuvan ja julkisin mainostuskeinoin lisätä eri lahkojen ja uskontojen määrää yli kymmenkertaiseksi. Salaliittoteoria on siis se jonka perusteella epäillään hallitusten tekevän asioita joita väittävät etteivät tee. Kyseessä on siis tavallinen juupas eipäs väittely.
Tunnettuja salaliittoteorioita ovat kennedyn ampuja, wtc tornien romahtamisen todellinen syy ja kone jolla saadaan aikaan maanjäristyksiä - siis kaikki sellainen jota hallitusten sanotaan käyttävän ajaakseen omia etujaan ja muokatakseen tulevaisuudesta haluamansa. Tämäkin väite on salaliittoteoria. Seuraava haaste onkin miettiä miten itse salaliittoteoriasta saadaan itsestään salaliittoteoria.
Sivut, jotka ovat luokassa Salaliittoteoriat
Tässä luokassa on 46 sivua.
