Helhet

Hearpedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

HELH& (Helhet) on oululainen ilmaisjakelulehti. Lehti ilmestyi ensi kerran Oulun Taiteiden yö [1] -tapahtumassa elokuussa 2009. Lehden ensinumeron painosmäärä oli 150 kappaletta ja sitä jaettiin elokuussa 24.-30.8 välisenä aikana lehteä tukeneissa oululaisissa baareissa sekä Oulun taiteiden yössä.

Kalevan Peto-liitteen haastattelussa 28.8.2009 tekijöistä omilla nimillään esittäytyivät Matti Kemi, Sami Kuopusjärvi, Juuso Laatio sekä Topi Rönkä. Lehden päätoimittajiksi mainitaan nimimerkkien takaa kirjoittavat Lyyli Hämärä sekä Jahve af Strand.

Haastattelussa tekijät linjaavat lehden tehtäväksi säilyttää oululaista "2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen kaupunkikulttuuria ja muistelee siinä sivussa lähimenneisyyttä". Lehden seuraavaa ilmestymistä lupailtiin haastattelussa lokakuun loppupuolelle, mutta toistaiseksi lehden seuraavasta ilmestymisestä ei ole varmistettua tietoa.

HELH&-lehden erikoisuudeksi laskettanee A2-julistekoko sekä toimittajakunnan itsetehdyt mainokset tukijoilleen. Mainokset ovat ensinumeron perusteella vastamainostyyppisiä ja kohdettaan ironisoivia. Lehden kustantaja on Mainostoimisto Bastardo.

Henkilökohtaiset työkalut