Hear ry:n vuosikertomus 2008-2009
Hearpedia
Sisällysluettelo |
[muokkaa] YLEISTÄ
Hear ry on kehittynyt ja kasvanut voimistuvalla sykkeellä. Kaikilla yhdistyksen eri aloilla on toimintaa ollut paljon etenkin toimikauden alkupuoliskolla.
Toimikauden aikana on järjestetty useita suuriakin tapahtumia ja tehty yhteistyötä lukuisien muiden tapahtumanjärjestäjien kanssa.
Hear ry on tullut toimintakauden aikana selvästi tunnetummaksi. Toiminnassa on toisaalta myös törmätty uudenlaisiin sisäisiin ongelmiin ja kasvukipuihin, jotka ovat johtaneet etenkin hallitustoiminnan hidastumiseen vuoden 2009 aikana.
Yhdistykselle on tehty kehittämissuunnitelma syksyllä 2009 ja sen rakennetta ja hallituksen vastuunjakoa on suunnitelman pohjalta kehitelty.
[muokkaa] JÄSENET
Hear ry:ssä on 85 jäsentä.
[muokkaa] TALOUS
Yhdistyksen talous on ollut vakaa. Huolena on kuitenkin tulonlähteiden tyrehtyminen tapahtumanjärjestämisen vähentyessä.
Hear ry sai apurahaa Rovaniemen kaupungilta Linnunlaulupuu-tapahtumaan ja Lainasto-tapahtumaan sekä Jyväskylän yliopistolta Mielikuvia 2 -tapahtumaan. Lisäksi TNNet sponsoroi Mielikuvia 2 -tapahtumaa ja tarjosi nettiyhteydet Jyrock 2009 -lähetyksiin.
Jäsenmaksutuloja on kertynyt 130 euroa.
[muokkaa] TAPAHTUMAT
Toimintavuonna on järjestetty useita kymmeniä tapahtumia, joista suurin osa on sijoittunut Jyväskylään ja Rovaniemelle. Aktiivista toimintaa on ollut myös Turussa ja Helsingissä. Kaikki Jyväskylän ja Turun tapahtumat on lähetetty suorana lähetyksenä omassa radiossa ja äänitykset arkistoitu. Myös osa muiden kaupunkien tapahtumista on radioitu.
Suurimpia toimikauden tapahtumia ovat olleet viisipäiväinen Linnunlaulupuu esittää: Sarjassamme vapahtavia tapahtumia -kulttuurifestivaali Rovaniemellä, kaksipäiväinen Höstfest-festivaali Jyväskylässä yhteistyössä NS.Klubin kanssa, Lainasto-tapahtuma Rovaniemellä ja Mielikuvia 2 ambient-konsertti Jyväskylässä.
Säännöllisesti Hear ry:n alaisuudessa vuoteen 2009 asti jatkuneen Linnunlaulupubi-klubin ja suurempien konserttitapahtumien lisäksi Hear ry on järjestänyt ohjelmaa muiden tapahtumiin ja radioinut niitä.
Hear ry:n järjestämien tapahtumien määrää on vähentänyt useiden ravintoloiden toiminnan loppuminen Jyväskylässä. Joitakin suunniteltuja tapahtumia on lisäksi siirretty myöhempään ajankohtaan.
Kaikista järjestetyistä tapahtumista on liitteenä luettelo.
[muokkaa] RADIO HEAR
Radio Hearissa on ollut ohjelmaa ja kuuntelijoita vaihtelevasti, mutta lisääntyvässä määrin. Kuuntelijapalautteen perusteella ongelmat toimitetun radion kuuntelussa on paikallistettu ohjelmiston sattumanvaraisuuteen ja sitä kautta vaikeaan löydettävyyteen. Suunnitelmia radion kehittämisestä on palautteen pohjalta tehty.
Hear ry:n järjestämät tapahtumat pyritään aina radioimaan ja äänittämään. Muun muassa lähes kaikki kokoukset ovat tulleet suorana lähetyksenä radiosta.
Muiden järjestämiä tapahtumia on lähetetty radiossa enemmän kuin koskaan. Radio Hearin tähänastisen toiminnan suurin projekti oli Jyrock 2009, jonka virallisena radiona Hear toimi lähettäen suorana lähetyksenä ja arkistoiden kaikki keikat. Hear teki reportaasin myös muun muassa Naamat 2008 ja Ilosaari 2008 -festivaaleista ja vuoden 2009 Qstockista, Flow'sta ja Ilmiöstä.
Kaikista lähetetyistä tapahtumista on liitteenä luettelo. Hear ry maksaa radiotoiminnastaan korvauksia Teostolle ja Gramexille.
[muokkaa] HEAR RECORDS
Hear Recordsilla on käytännössä valmiina kaksi julkaisua, jotka eivät ole vielä kuitenkaan tulleet ulos. Joonatan Elokuun Mushroom Heart -pitkäsoitto odottaa rahoituksen järjestymistä ja Väärä raha/Pekka Kumpulainen split 7" yhteistyössä Helmi-levyjen ja Linnunlaulupubin kanssa julkaistaan keväällä 2010.
Hear001-julkaisua on myyty toimintakauden aikana muutamia kymmeniä kappaleita.
[muokkaa] HEARIN PALVELIMET JA TEKNIIKKA
Toimivuoden aikana Hear ry:n käytössä olevien palvelinten määrää on vähennetty kolmesta kahteen. Palvelimet toimivat 3/3Mbps ja 8/3Mbps -yhteyksien päässä Jyväskylässä. TNNetiltä on tarpeen tullen myös saatu sponsoroitua lisäkaistaa serveritiloista. Muun muassa Jyrock 2009:n lähettämiseen saatiin viikonlopun ajaksi 100Mbps yhteys.
[muokkaa] NETTISIVUSTOT
Hear ry:n nettisivuilla oli käynyt toimivuoden lopussa yhteensä 3,059,251 kävijää. Radio Hearin sivuilla oli käynyt 197,727 kävijää, Hearpedian 2,771,269 ja Hear ry:n 8,340.
[muokkaa] RADIOTYÖPAJAT
Jämsänkosken lukiolla järjestetty radiotyöpaja sai paljon kiitosta. Lukiolla oli meneillään mediakurssi, johon sisällytettiin Radio Hear -päivä. Opiskelijat pääsivät itse testaamaan radion lähettämistä ja äänen editointia. Koko päivä lähetettiin yhdessä opiskelijoiden kanssa suoraa lähetystä, ja myöhemmin lähetys uusittiin useaan otteeseen, niin yleisön kuin toimittajienkin pyynnöstä.
[muokkaa] MUUTA
Hear ry osallistui vuonna 2008 järjestettyyn Vaihtoehtoisten kulttuuritoimijoiden huippukokoukseen Turun Jokikadulla. Hear ry:stä on ollut jäsen myös Jyväskylän Ilokiven kehitystyöryhmässä.
Hear on ollut esillä useissa lehdissä (mm. Keskisuomalainen) ja näkynyt muutenkin kohtuullisen hyvin mediassa. Hear ry osallistui Jyväskylän yliopiston järjestömessuille keväällä 2009.
