Abdullah Tammi

Hearpedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Abdullah Tammi
Abdullah Tammi

Abdullah Tammi. ( * 11.7.1949 ) paloturvallisuusalalla työskentelevä palopäällikkö Helsingistä. Suomen Islam puolueen puheenjohtaja. Puolueeksi aikovalla yhdistyksellä on hyvin laajat kansainväliset yhteydet, ja he valmistelevat osanottoa mm. kunnallisvaaleihin 2008 yhdessä realististen läpimenoasenteiden kanssa.

Abdullah Tammi linjaa puolueensa kiinnostavaa linjaa aivan tuoreessa Aamulehden haastattelussa, missä tulee hänen markkinoima visionsa "käännytetystä" kansasta jokaiselle aivan selväksi ilman väärinkäsityksiä Abdullah Tammen lausuman mukaan; eri Islam kategorioissa tämä käännytetty kansa viittaa selvänä ideologiana shia-suuntaukseen Islamissa, missä puhutaan myös mm. Saatanallisesta Amerikasta, Abdullah Tammen tapaan. Sunni-suuntaus on taas maltillinen, joka ei käännytä toisia; Saudi-Arabia on sunnien pääpaikka, jonka hallintoon Abdullah Rintala kieltää kaikki puolueen yhteydet ko. kiinnostavassa ja paljastavassa haastattelussa. Myös Venäjän muslimiväestö on pääsääntöisesti sunni-muslimeita ja maltillisempaa Islam-suuntausta. Erityinen euroislamilaisuus on syntynyt shiojen ja sunnien rinnalle. Se on lähellä shioja ideologisesti.

Iran on ollut taas shiojen pääpaikka, ja sieltä piti alkaa Islamin maaimanvallakumous jo vuonna 1978, kun Ajatollah Khomein käynnisti vallankumouksen, jonka piti tulla ja muuttua maailmanlaajuiseksi. Historiallisesti nähtynä Khomeini ei ole mikään yksittäistapaus.

Shioilla on selvä visio islamisoida sekä koko Eurooppa ja maailma (vrt. Abdullah Tammi; kun kansa on kääntynyt ko. lausunto). Tässä käytetään islamia visiona aktiivisessa poliittisessa puoluetyössä, joka yhdistää koko maailman lopulta 12. kalifin johtoon eri kalifaattikunniksi heidän tavoittelemansa messiaanisen profetian mukaan, mikä on shiojen yksi perusoppi uskonnossaan. Profetiasta on tullut yksi selvin perusoppi, joka on kirjattu eri shia-muslimiveljeskuntien päämääräksi.

Islam puolueen tulkinnat islamista ovat hyvin jyrkkiä ja he kannattavat mm. kuolemantuomiota, Abdullah Tammen mukaan. Myös Suomen lait pitää korvata islamistisilla laeilla ennenpitkään, Abdullah Tammen mukaan. Puolue on linjassa veljesjärjestöjensä kanssa ympäri Eurooppaa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Islam Euroopassa

Tanskan ja islamilaisen maailman törmäys 2006 oli vasta alkusoittoa siitä, mistä on ollut kysymys.
Tanskan ja islamilaisen maailman törmäys 2006 oli vasta alkusoittoa siitä, mistä on ollut kysymys.

Muslimit ovat muuttaneet Eurooppaan vuosikymmenet systemaattisesti ja heidän (shia-muslimi suuntauksen) ns. euroislamistien päämäärä on tuhota länsimainen kulttuuri pois myös Euroopassa. Jokainen on kuullut Al-Qaidasta ja Osama bin Ladenista, mutta vähemmän tunnettua on islamistien maailmanlaajuinen verkosto, joka kuuluu vuonna 1928 Egyptissä Hassan al-Bannan perustamaan ja nykyiseen maailmanlaajuiseen muslimiveliverkostoon, joka on ollut jo vuodesta 1965 aktiivinen Euroopan laajuisesti. al-Bannan ideologia euroislamistina oli voimakkaan marxilainen ja arabi nationalistinen. Hassan al-Bannan kuoltua 1949 hänen paikkansa euroislamistina peri 1962 syntynyt Tariq Ramadan, joka asuu Sveitsissä tänään.

Tanskan ja muslimimaailman taannoinen yhteentörmäyskurssi vuonna 2006, jolloin mm. Tanskan suurlähetystöjä poltettiin (ko. maa ei ole suostunut korvaamaan vahinkoa Tanskalle) oli vasta vain alkusoittoa siitä, mitä on tapahtumassa ja, miten islamin ongelmaan reagoidaan mm. Englannin Canteburyn arkkipiispan (ylin kirkonmies Isossa-Britanniassa) ehdotukset osittaisesta islamilaisen uskonnon soveltamisesta englantilaiseen lakiin on tyrmätty kauttaaltaan, myös työväenpuolueen taholta Isossa-Britanniassa. Islamistien vaatimukset ovat tulleet vuosi vuodelta seuraavan luvun syystä yhä voimakkaimmaksi juuri Euroopassa, ja erityinen ns. euroislamilaisuus on syntynyt. Se katsoo, että sillä on täysi oikeus hallita myös maanosaamme ja vain yksin Islamin lain alla.

[muokkaa] Mestarisuunnitelma

WSOY otti 2000-luvun alussa Koraanista uusintapainoksen (2001).
WSOY otti 2000-luvun alussa Koraanista uusintapainoksen (2001).

Eräässä kotietsinnässä vuonna 2001 ja juuri Sveitsissä löytyi muslimiveljeskunnan 100-vuotissuunnitelman osa julkisuuteen; Hassan al-Bannan perustaman muslimiveljeskunnan niinsanottu "mestarisuunnitelma" lyötiin juuri Eurooppaa varten lukkoon vuonna 1982; ja Eurooppa islamistien hallitseman Kalifaatin saavuttamiseksi ja perustamiseksi, mikä on kaikkien shiojen yhteinen päämäärä täällä, ja Euroopassa käytetään laillisia ja laittomia keinoja mm. terrorismia, korkeita muslimiväestön syntyvyyslukuja, Euroopassa olevien muslimien puuttuvaa integraatiota ja assimilaatiota eurooppalaiseen väestöön, hyväksikäytetään multikulttiajattelijoiden toleranssiajattelua, islamistien systemaattista siirtymistä ei-muslimi maihin, perustetaan eri Euroopan maihin Islam-puolueita ajamaan mm. moskeijoita ja Islamin omaa lakia lainsäädäntöön jne., kunnes niin paljon väestöä on käännytetty islamilaiseen uskoon valmiiksi, että tämän salaisen suunnitelman seuraava vaihe voi alkaa. Tämä merkitsee läntisen maailman alistamista islamilaiseen uskontoon, mistä on kokemuksia Euroopan historiasta 500 vuoden takaa, vaikkakin Toledossa ja Cordoban kalifaatissa elivät kristinusko, juutalaisuus ja sunni-islamilaisuus harmonisesti keskenään, ja sunni-islamistit suvaitsivat muita uskontoja. Euroislamilaisuudessa on paljon marxilaista substanssia ja marxilaisella ideologialla oma sosiologinen osansa, ja tämä Islam suunta ei suvaitse toisia uskontoja tms., vaikka Espanjan tapahtumat muinoin ja senjälkeinen sota Turkkia vastaan Donaun alueella ovat vääristäneetkin Islamin kuvaa länsimaissa. Ollaan sanottukin, että shiiat ovat Islamin heresia. Suuri kirkko-oppinut Raimund Lull kuvasi taas Islamia kristilliseksi heresiaksi.

Euroislamistit vannovat pian hallitsevan koko maailmaa.
Euroislamistit vannovat pian hallitsevan koko maailmaa.

Veljeskunnan motto: "Allah on meidän päämäärä. Profeetta on meidän johtaja. Koraani on meidän laki. Jihad eli Pyhä Sota on meidän tie. Kuolema Allahin osoittamalla tiellä on suurin toivomme."

Mestarisuunnitelman vaihe seitsemän (7) alkaisi tarkasti vuonna 2020, jolloin jo kokoonkertyneet puolimiljardia muslimia heittää koko muun ei islamistisen maailman alas ko. verkoston suunnitelman mukaan, käyttämällä mm. Eurooppaan luotua Islam puolueiden verkostoa jne. ja he alkavat pyrkiä suoraan radikaalisti maanosan muuttamiseksi islamistien hallitsemaksi kalifaatiksi, jota johtaa itsevaltainen kalifi ilman mitään kansanedustusta tms., joka hylätään länsimaisena höpötyksenä pois. Euroopan kansoilla ei ole tulevaisuutta kalifaatissa niin, että he voisivat vaikuttaa omiin asioihinsa maanosassaan. Islam puolueiden avoin jyrkkyys Euroopassa kertoo juuri niin, että ne ovat tämän islamistisen mestarisuunnitelman takana, mikä on juuri tyypiltään äärimmäisen jyrkkä, mutta ei ole selvää pysyykö käytäntö ja suunnitelman toimeenpano sovitussa aikakuviossa, jos islamistien päämäärät tehdään selviksi. Suunnitelma silti on olemassa. Abdullah Tammi tekee ne selväksi myös lausunnoissaan, joten ainakin hän on rehellinen islamisti. Hän on myös itse selvittänyt, että hänellä ei ole mitään yhteyksiä Saksan kansallissosialismiin, joka kauan sitten muinoin toimi yhteistyössä muslimien kanssa; päinvastoin hän antoi natsiksi kokemiaan ihmisiä julki N-liiton suurlähetystöön nuoruudessaan, kun hänen silloinen poliittinen kotinsa oli juuri siellä, niinkuin hän täsmensi.

Abdullah Tammi linjaa puolueensa linjaa lehdistökonferenssissa 2008
Abdullah Tammi linjaa puolueensa linjaa lehdistökonferenssissa 2008

Suomen Islam puolue soveltaa erittäin jyrkää islamia jo valmiiksi julkaistussa kunnallisvaaliohjelmassa. Islamistien toiminta on maanosassa Euroopan laajuista, mihin sovelletaan samoja opeja, taktikkaa, strategioita ja päämääriä.

"Totisesti olemme sen tehneet arabialaiseksi Koraaniksi, Suura 43,2", "Tämä on kirja, josta ei ole epäilystä, johdatus jumalaapelkääville, Hiehon Suura 1." Islam on levinneisyydeltään yksi maailman suurimmista uskonoista, lieneehän sen tunnustajia yhteensä 300 miljoonaa maailmassa tänään. Tämän uskonnon peruskirja on Koraani, joka edelleen on jokaiselle islamin tunnustajalle opin ja elämän ehdoton ojennusnuora. Sellaisena sillä on ollut suuri maailmanhistoriallinen merkitys ja kun uskontokuntaa levittämällä vielä n. 200 miljoonaa maailman katsotaan olevan Hassan al-Bannan perustaman muslimiveljeskunnan verkoston mukaan Euroopassa valmis siirtamään islamistien keinoin Eurooppa islamistien kalifaatiksi. Suomalaiset islamistit kuuluvat islamistien Federation of Islamic Organisations in Europe - katto-organisaatioon.

[muokkaa] Disinformaation ja hyvin monen tarkistamattoman huhun alkulähde

Abdullah Tammi Sunna-asussa
Abdullah Tammi Sunna-asussa

Islamilaisen puolueen nokkamiehenä ja puheenjohtajana Abdullah Tammi on joutunut monien perättömien ja myös spekulatiivisten huhujen kohteeksi. Ilkeinkienkin: Näitä on sitten parhaan mukaan tarkisteltu ja mm. hänen ideologiset yhteydet vasemmistolaisuuteen kyllä täsmäävät. Joiltakin huhuilta taas katkeavat siivet; mm. Pekka Siitoimen tms. kannattaja hän ei ole koskaan itse asiassa ollut, vaan hän on käynyt ko. henkilön Siitoin Filmi oy - valokuvauskaupassa aikoinaan muinoin Turussa eri poliittisia tehtäviä suorittamassa ja saanut runsaasti natsilaista materiaalia, mikä on vasemmistopiireissä analysoitu ilmianto-mielessä myöhemmin. Tammi kertoo, että joutui puuhistaan myös Suojelupoliisin juttusille, ei kuitenkaan kuulusteltavaksi vaan asiasta eli ns. natsismista tai 1970-luvun Saksan vaikutusvallasta kuultavaksi, mikä viittaa SUPO:n avustamiseen ja "vasikointiin".

Myöhemmin hän on ilmiantanut N-liiton Suomen suurlähetystöön diplomaateille näitä "natsilaisia" tai siksi mieltämiään ihmisiä 1970-luvulla ja aatteen kannattajia tms. julki ja hän on itse vahvistanut asian mm. oikeasti tunnustamassaan lähettämässään tekstiviestissä eli myöntää olleensa mm. kommunisti. Abdullah Tammi on itse myös islamin käännynnäinen, ja hänen linja ei ole oikein selvinnyt, koska tunnustamansa ideologia on tunnusmerkeissään ollut vahvasti shialainen, mutta toisaalta hän on pyytänyt puolueen kannatuskortteja kerääviä pukeutumaan taas sunni-asuihin.

Kansainväliset suhteet Islam puolue on alkutaipaleellaan kieltänyt, mutta kaikki merkit viittaavat siihen, että se ei pidä paikkaansa ja he kuuluvat Federation of Islamic Organisations in Europe - organisaatioon, koska heidän nimi on ainakin kirjattu ko. organisaatioon mukaan.

Abdullah Tammi ei ole puuttunut Venäjän kolonialisti vallan alla olevien islam uskoisten asiaan, ainakaan vielä, sen sijaan hän toistaa Afganistanin tilannetta tänään ja puhuu USA:sta suurena Saatanana, vaikka CIA alunperin loi Al-Qaidan, ja käytti myöhemmin luomustaan Osama bin Ladenia 9/11 tapahtumien peitetekijänä; jokainen, paitsi kaikki maailman uutistoimistot tietävät tämän asian, että 9/11 oli sisäpiiri-isku New Yorkissa.

[muokkaa] Boikotti Tanskalaistuotteita vastaan

Suomen Islamilainen puolue on ryhtynyt tanskalaistuotteiden jne. boikottiin mm. Kurt Westergaardin pilakuvien takia.
Suomen Islamilainen puolue on ryhtynyt tanskalaistuotteiden jne. boikottiin mm. Kurt Westergaardin pilakuvien takia.

Suomen islamilainen puolue on käynnistänyt voimakkaan kamppanian tanskalaisia tuotteita vastaan; he ovat listanneet islamilaisen puolueen sivulle monia erilaisia tuotemerkkejä, jotka ovat puolueen boikotissa. Suomessa on aikaisemmin ollut jo tanskalainen kulttuuriperimä jne. viranomaisten pitkässä boikotissa, joten Suomen islamilaisen puolueen boikotissa ei ole suurempia poikkeavuuksia aikaisempaan koettuun menoon ja maan tapaan, mitä ko. teemaan nyt tulee.

Tanskalaisomistuksessa olevaa Sampo-pankkia tulee myös boikotoida. Boikotti ja siihen kehottaminen on yksi puolueen ydinalueita. Tammen mukaan boikotti jatkuu niin kauan kunnes Tanska pyytää anteeksi. Siis se jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Kurt Westergaard ja karikatuuriasiassa on käynyt jo kauan sitten selväksi, että ko. anteeksipyyntöä ei koskaan tule, joten Suomen islamilainen puolue voi jatkaa boikottiiaan hamaan tulevaisuuteen yhdessä viranomaisten tanskalaisen kulttuurin boikotoinnin kanssa Suomessa.

Suomen Islamilainen puolue on tehnyt myös omassa uudessa puolueohjelmassaan selväksi, että se vastustaa mm. NATO-jäsenyyttä. Se ei siis poikkea nykyisen hallituksen linjasta koskien turvallisuuspolitiikkaa, paitsi provosoidessaan niin, että Suomi olisi liittymässä Pohjois-Atlantín sotilasliittoon. Näinhän asia ei ole Suomen tasavallassa; joka tuntee mm. Tarja Halosen kannat NATO-asiassa ja hänen arvojohtaminen - periaatteet tietää myös tarkkaan, että Suomi ei tule koskaan liittymään ko. sotilasliittoon vuoteen 2012 mennessä, tuskin sen jälkeenkään. Asia on kirjattu myös hallitusohjelmaan. Asiassa on myös vastapuoli eli NATO:n kanta Suomen täysijäsenyyteen, ja se on niin pitkään negatiivinen, kunnes Suomi on sisäisesti järjestellyt eri asioita, jotta täysijäsenyys olisi edes mahdollinen; vuonna 2008 täysijäsenyys ei ole mahdollinen, ja Suomi itse ei ole valmis muutoksiin, kuten ei NATO:n täysijäsenyyteen. Tammen puolueen linjauksisssa näkyy eritoten 1970-luvun poliittinen henki ja suuntaus Suomessa mm. puolueohjelman mukaan Suomen tulee irroittautua myös EU-jäsenyydestä, mutta sitä ei ohjelmassa puolustella mm. rahansiirroilla vanhaan Itä-Eurooppaan, joka kuului entiseen Varsovan liittoon, jonne Suomen EU:lle maksamat määrärahat menevät.

Suomen Islamilaisen puolueen sivuilla on uusi puolueohjelma julkaistu.

[muokkaa] Abdullah Tammi kesällä 2008: Olin KGB:n agentti

Abdullah Tammi antoi haastattelun Iltalehdelle 2008.
Abdullah Tammi antoi haastattelun Iltalehdelle 2008.

Abdullah Tammi itse myöntää olleensa KGB.n agentti 1970-luvulla kesällä 2008 antamassaan haastattelussa. Agentti-koulutuksesta ei ole tarkempaa kuvausta mm. missä ja milloin?, mutta tehtävänsä on ollut vakoilla mm. erilaisia uskonnollisia yhteisöjä, ja sitä ketkä vievät raamattuja N-liittoon (vrt. Wille Riekkisen rooli asiassa 1970-luvulla). Toissijaisesti hän vakoili kommunisteja ja ay-liike aktivisteja. Ajankohtaisessa kakkosessa hän väittää, että hän soluttautui myös äärioikeistolaisiin yhdistyksiin juuri KGB:n vakoojana ja mm. Lauttasaaren Kursiivi-kirjapainon tuhopoltto-asiassa hänen nimensä oli muinoin esillä.

Tuhopoltto aikana Tammi väitti olleensa mormoni, ja Kursiivi-kirjapainon asianajaja Arjo Suonperä väitti, että Tammella olisi ollut yhteyksiä amerikkalaisiin eri fasistisiin ja uskonnollisiin liikkeisiin. Varmastikin N-liitto oli ollut aikoinaan kiinnostunut tällaisista liikkeistä ja tiedon saannista rapakon toiselta puolen. Tämän vaiheen jälkeen Tammi pyrki Riihimäeltä kunnanvaltuustoon SKDL:n listalta, ja liittyi sen jälkeen Suomen Kommunistisen Työväen puolueen (SKP) jäseneksi.

1990-luvulla hän toimi SMP:ssä ajaen ja toimien mm. Rauno Meriön presidenttiehdokkuuden puolesta ja oli SMP:n kunnalisvaaliehdokas 1992. Abdullah Tammi on ollut jonkinlainen poliittinen kameleontti, joka on esiintynyt mm. mormorina, Jehovan todistajana, ollut äärioikeistossa (väittää soluttautuneena), ollut SKP:n jäsen jne. Suomen muslimipiireissä Abdullah Tammea pidetään nykyään epäluotettavana ja monet uskovat hänen edelleenkin toimivan Venäjän turvallisuuspalvelun (FSB)leivissä. Tämä epäilys johtuu ilmeisesti hänen ristiriitaisista uskonnollisista ja poliittisista mielipiteistään, jotka tulevat ilmi hänen Venäjä myötämielisyydestään ja Amerikkaan kohdistuvasta vihamielisyydestään vaikka kumpikin käyvät avointa sotaa muslimeita vastaan.

Itse hän kertoo löytäneensä itsensä vasta nyt tänään, kun on ryhtynyt islamistiksi ja lämmittää islam-puoluetta kokoon yhdessä muiden aktivistijen kanssa. Puolue on ryhtynyt tänään mm. Viron vastaiseen toimintaan eri muodoissaan (vrt. Tanskan vastainen kamppania), ja väittää Viroa USA:n sätkynukeksi, kun Viro toimii uuden maailmanjärjestyksen aikaansaamiseksi, missä Venäjän vaikutus on pienempi kuin entisen N-liiton muinoin. Boikoteista kertoo lähemmin puolueen omat kotisivut.


[muokkaa] Linkkejä

[muokkaa] Lähteet

  • Heiliger Krieg in Europa - Wie die Radikale Muslimebruderschaft unsere Gesellschaft Bedroht, Udo Ulfkotte, KOPP 2005
  • Koraani. WSOY 2001
Henkilökohtaiset työkalut